Lauantaina satoi lunta -ja paljon! Pienen koiran maailma mullistui täysin kun ulos tuli kunnon kerros outoa upottavaa ainetta. Kita päättikin ettei ulos voi käydä tarpeillaan ja siirtyi hetkellisesti asioimaan vaan sisällä. Tietenkin on ihan ymmärrettävää, kun pienen koiran maavara ei ole kovin hyvä tuolla lumimäärässä.


Lauman kaksijalkaiset eivät kuitenkaan olleet asiasta ihan samaa mieltä ja kita pääsikin erikoistarkkailuun sisällä ja ulos raahattiin entistäkin useammin tarjolle josko sitä käytäisiin taas sinne. Pian pikkujätkä luovuttikin ja totesi, että kyllä sinne hassuun pumpuliinkin voi käydä ja alkoi muutenkin ymmärtää lumen riemuja. Tosin ei vielä sentään isoveljen tavoin nautiskele lumesta kieriskelemällä siinä jatkuvasti.
Sen sijaan on kiva kiivetä kolattujen lumikasojen päälle..


..ja laskea sieltä alas.


Ulkonalenkkeilyt Kitan kanssa ovat tällä hetkellä kohtuullisen lyhkäisiä, kun penskaa rupeaa palelemaan. Tänään käytiin "pitkähkö" kävely kaupassa (minä odottelin Kitan kanssa pihalla, kun mies asioi kaupan puolella) ja piti välillä ottaa Kita takin alle lämmittelemään. Eipä tuo pentuturkki vielä hirveästi suojaa -14 asteen pakkasessa. Noh, kyllä se siitä kasvaa ja ehkä tässä välillä on myös vähän lauhempia ilmoja.

Luoksetuloa ollaan nyt kovasti harjoiteltu ja onkin alkanut penskalle mennä päähän että mammalta saa aina namia kun se huhuilee sitä nimeä ja välillä ihanan ihanan lapasen retuutettavaksi :) Minulle sitä ei tosin vielä tuoda takaisin, mutta ehkäpä kaveri pikkuhiljaa hoksaa vielä senkin :).








Aina myös pikkuhetken jälkeen muistetaan saiko niitä nameja kiipeämällä minun päälle vai istumalla nätisti edessä. Kivasti jo muistaa myös pyytää ovella "lupaa" kontaktilla mennä ulos.

Hihnakävely on vielä vähän vaiheessa, kun eihän sitä aina malta nätisti kävellä vaan pitää vähän sinkoilla, varsinkin jos isoveli kävelee edellä fleksissä tai irti. Helpompi pitää nuo eripituisissa hihnoissa kun on yhtäaikaa molempien kanssa niin ei Kitakaan roiku kokoaikaa Rukan kintuissa. Pikkuvaljaat sai Kita heti viimeviikolla, ettei mammasta tunnu niin pahalta kun pentu sinkoilee hihnan päähän ja ettei kiskaisu tule vaan kaulalle. Tänään piti jo vyötärön kohdalta valjaita säätää jo hiukan isommalle. Pikkukaveri kasvaa :)

Iskän syliopettelussa pitää vielä aina välillä ruveta vikisemään. Kiljuminen on sentään vaihtunut tuohon "yyh yyh, nyyyyyyh"-ääntelyyn. On se pienen koiraparan elämä joskus rankkaa kun pitää olla sylissä, eikä päästetä aina heti-just-nyt sinne minne haluaisi :)
Sellaisia kuulumisia täältä suunnalta, jatketaan harjoittelua.