Kesälomailu on ohi, joten palataampa blogin ääreen. Kesällä ollaan poikien kanssa helteen parissa löhöilyn lisäksi harrasteltu taas kaikenlaista. Pojat ovat kesän käyneet pitkästä aikaa agilityssä. Rukan kanssa uskaltauduttiin pariin agility-mölliin, eli epäviraliseen kilpailuun. Ensimmäisessä tuli muutama virhe, mutta Ruka oli silti toinen. Toinen kerta meni puhtaalla radalla, mutta ajan takia Ruka jäi neljänneksi, kuusi sadasosasekuntia kolmatta perässä 

Videointiakin radoista saatiin. Molemmat löytyy youtubesta.

Tässä linkki kesän ensimmäiseen möllikisaan ja tässä toiseen.

Kitan kanssa ollaan myös jäljestelty. Kitan kanssa kävimme myös Outokummussa jälkileirillä. Jäljestimmi melkoisessa helteessä, mutta yllättävän hyvin Kita silti jaksoi. Jälkileiriltä saimme kotiinviemisinä uskoa luottaa koiraan ja uskallusta tehdä vaikeampia jälkiä. Kyllä se ne selvittää kun ohjaaja ei vaan härppäisi niin kamalasti

Harrastelun lisänä ollaan löhäilty, lenkkeilty, käyty rannalla kahlailemassa, kirmailtu kaverikoirien kanssa, eli vietetty normiarkea.