Syksy pyörähtäny käyntiin ja ollaan siirrytty poikien kanssa halliin reenaamaan. Sain onneksi molemmat pojat eri agilityryhmään tällä kertaa, niin on molemmille paremmin yksilöllistä aikaa reenata esteitä rataharjoitusten välissä reunalla. Lisäksi olemme edelleen jatkaneet koiratanssireenejä. Päädyttiin siihen, että Kitalle koitan rakentaan HTM-ohjelmaa ja Rukalle freestylea. Musiikkki on Kitalle valittuna, Rukalle ehkä valittuna, kun vaan osaisi päättää. Nyt sitten on se minulle vaikein osuus, eli ohjelman rakentaminen. Lisäksi käymme myös lappalaisreeneissä kerran viikossa hallilla. Koiratanssia tulee tuollakin reenattua yleensä. Niin sitä on vaan hurahtanut :) 

Muutama viikko sitten Olli kuvasi poikien tempputtelusta anoppilan pihalla pienet videot.




 

Loppusyksyyn tuo lisäjännitystä Rillan juoksujen odottaminen. Rilla on talven juoksusta tarkoitus astuttaa, joten kevättalvelle toivonmukaan saadaan pentuja maailmaan :)


Rillan astutuksen suhteen päädyttiin siksi jo tähän juoksuun pentue suunnittelemaan, koska minun elämäntilanteeni kannalta pennut tulevat loistavaan aikaan. Minulla on itsellä keväällä arvioidusti pentujen aikaan koulusta vapaata muutaman kuukauden, joten on hyvin aikaa touhuta, käsitellä ja sosiaalistaa pentuja. Myöhemmistä juoksuista pennut olisivat tulleet työharjoitteluni aikaan, jolloin pennuille jäävä aika olisi ollut huomattavasti vähäisempää. Siksi tällä kertaa ruvettiin miettimään aikaista astutusta. Rilla on nyt viimeisen puolen vuoden aikana aikuistunut valtavasti, joten se vahvisti päätöksen, että Rilla on valmis äidiksi jo nyt noin kaksi vuotiaana.

Rillan urossuunnitelmista löytyy lisää tietoa kotisivujen puolelta osoitteesta www.iltahamyn.net/suunnitelmissa.html.

Mikäli Rillalle narttuja aikanaan tulee, niin narttupentu etsii tästä yhdistelmästä sijoituskotia