Pojat on saaneet nyt hetkeksi tänne neitiseuraa taloon. Ensin joulukuun alkupuolella hoitoon tuli 10kk ikäinen lapinporokoiranarttu Siida. Virallisemmin Siida tunnetaan nimellä Mikälie Åili Metsäkukka. Siida tulee olemaan ilonamme täällä maaliskuun alkuun saakka hoitolaisena

 

Siidan tulosta viikkoa myöhemmin laumaan liittyi myös Kitan tytär, sijoitusnarttuni Rilla. Ikää Rillallakin myös 10kk, ikäeroa Siidaan on kaksi päivää. Rilla on ilonamme täällä kuukauden ajan kun Rillan omistaja, Ida on reissussa.

Kuukauden ajan siis laumassa elelee neljä koiraa ja sitten sen jälkeen vielä vajaan kahden kuukauden ajan kolme. Elämää siis riittää, varsinkin kun kaksi koirista on teiniosastoa. Molemmat nyt kuitenkin lomaillaan Rillan hoitoajan, joten aikaa on puuhastella neljän kanssa. Tällä hetkellä hihnalenkit lenkkeillään "värikategorioissa mustat ja riistat", eli Ruka ja Siida lenkkeilee parina ja samoin Rilla ja Kita. Lisäksi aina kun keretään lenkkeillään riekkulenkkejä koko porukalla.

Vauhtia siis riittää täällä ja meno on kovin "poromaista".

 

Laitetaan loppuun vielä kuva koko tämän hetkisestä laumasta. Ylpeyden aiheeni, yksin ilman avustajaa ottamani kuva

Kuulumisiin ja hännän huiskautukset!