Viikonloppuna pakkasin aamulla koirat autoon ja hurautin hakemaan kyytiin Idan ja Rillan. Ruka jätetiin matkanvarrella päivähoitoon Päivärinteelle ja Idan, sekä koiraosastolla Kitan ja Rillan kanssa suunnattiin nokka kohti Joensuuta. Joensuussa meitä oli vastassa kaahottava, 8kk ikäinen koiralauma. Eli kyse oli siis Kirjokannen kennelin Runebergpentueen pentutreffeistä, eli Kitan ja Tiltun pennuista. Paikalle oli päässyt pennuista kaikki yhtä lukuunottamatta. Lisäksi paikalla oli molemmat vanhemmat. Makkarat paiston lomassa olikin mukava myös päästä tapaamaan ja jututtamaan pentujen omistajia, sekä muita paikalle päässeitä -aina kun sattui koirien riekkuhaukunnoilta kuulemaan. Oli myös todella kiva päästä näkemään penturemmia ja mitä niistä on tullut 

Pitemmittä puheitta, kuvasatoa treffeiltä löytyypi täältä.