Maanantaina pentujen elintilaa laajennettiin taas. Tuntuivat kaipaavan jo vähän enempi rallattelutilaa, joten nyt on enempi tilaa leikkiä ja touhottaa. Välillä ovat käyneet myös olohuoneen puolella ihmettelemässä muuta olohuonetta, sekä tutustumassa muihin talon koiriin. Tämä siis meidän kotonaollessa ja valvotusti lyhyissä pätkissä. Tosin, tänään oli omatoimisesti mennyt Ilo tutkimaan pentualueen ulkopuolista olohuonetta poissaollessamme. Kotiintullessa olohuoneen ovella oli Rillan lisäksi nimittäin Ilo tomerasti vastassa. Epäilys on, että se oli onnistunut kiipeämään Rillan portin yli, joten sitä korotettiin taas yhdellä palikalla kaiken varalta.

Tässä pentujen uusi alue


Pentulaatikko siirrettiin pöydän alle, joten sinne kehkeytyi Rilallekkin oma luola


Rilla on edelleen hyvin huolehtiva ja tarkka emä. Vaikka pennut syövät nyt jo kaksi kertaa päivässä kiinteää ruokaa, putsaa Rilla huolellisesti kaikki pentujen jätökset. Lenkiltä tullessa se myös menee heti tarkistamaan pentuaidan laidalta, onko pennuilla kaikki hyvin. Lisäksi Rilla imettää pentuja toki vielä useita kertoja päivässä, vaikka Rillankin ruokintaa on vähennetty, jotta maidontuotanto alkaa pikkuhiljaa vähentyä pentujen syödessä myös muuta ruokaa.

Pentujen tilan laajentamisen ja lisäruokinnan jälkeen Rilla on viihtynyt myös pentujen luona pitempään ja jää nukkumaan taas pentualueelle. Enää ei pennut ole kokoaikaa sen tisseissä kiinni ja niiden kanssa voi jo vähän alkaa myös leikkiä aloittelemaan. Olen itse leikittänyt pentuja myös kangaslelulla ja kun "repimällä" saavat voittaa saaliin itselleen, niin kovin tohkeissaan sitä kanniskellaan ympäriinsä. Siitä se pikkuhiljaa lähtee!